Guonjarjoen tuvalta lähtiessä päätimme jatkaa suoraan Kilpisjärvelle. Tälläkin välillä luonnollisesti satoi, muttei kovin paljoa. Mieliala on hyvä ja matka taittuu.
Saarijärven tuvan ohitimme siellä poikkeamatta. N. 7km ennen maalia alkoi matka painaa. Kenkä alkoi painaa kehräsenluuta ja Otsokin klenkkasi leikattua polveaan. Pari km ennen Kilpisjärveä kävi kipu sietämättömäksi ja oli pakko vaihtaa lenkkarit jalkaan.
Yksi motiivi miksi halusin yrittää samantien Kilpisjärvelle oli flunssan pelko. Pitsusjärven tuvalla oli niiskuttava ja pärskivä vierustoveri nukkumassa. Jos pöpö tarttuisi, ehtisimme perille ennen mahdollista sairastumista. Tartunnat aika todennäköisiä kun pienessä tilassa on paljon ihmisiä.
Viimeisenä päivänä, kun sää pääosin oli selkeä, saimme sitten verta imeviä seuralaisia. Liikkeessä (ripeässä) niistä ei ollut suurta haittaa, mutta pysähdykset olivat aika huitomista. Eli tauot olivat lyhyitä. Kun kaikkea ei voi saada, niin mieluummin otan epävakaan sääskettömyyden kuin lämpimän ja sääsket. Varusteet pitää kuitenkin olla paremmat kuin meillä.
Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut. Teimme sen mitä aioimme ja fiilis säilyi hyvänä. Viimeisen päivän rutistuskin oli mielenkiintoinen testi, josta varmaan lähipäivinä toivutaan. Otso tietysti selvästi ennen minua. Tuli myös koettua tupien tunnelma, ja sekin oli kohdallaan. Hien hajua vaan pitää sietää. 😀
Tauolla Meekonjärven tuvalla.
Otson selkä kuppauksen jälkeen.
Meekonjärven lähellä oli "pikkusaana"
Näkymä Meekonjärven yli pohjoiseen. Taustalla näkyy Halti, huippu pilven peitossa.
Hetkittäin paistoi aurinko...
Ja pian sen jälkeen...
Matkalla kohti Guonjarjoen tupaa näkymä "hopeiselle järvelle", jonka nimeä en nyt muista.
No onkos tullut talvi nyt kesän keskelle... Kvartsi kimpale pilkistää.
Rohan - maisia maisemia Guonjarjoen suuntaan.
Saarijärven jälkeen mennään pari kilsaa norjan puolella.
Saana ilta-auringossa, kun matkaa on enää n. 2km jäljellä.
Kiva huomata että aurinkokin sentään paistoi välillä.
VastaaPoistaOnkimaan ette ilmeisesti tuolla tahdilla ehtineet?
Oliko nopeaan paluuseen muitakin motiiveja.....Lehtiniemi Open?
Ei ole paukkuja tenniskentälle, ja muutenkin paikat romuna. Onkiminen jäi seuraavaan kertaan.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaAika urhea veto vikana päivänä. Kaikkea ne sääsket saa aikaan. Koittakaapa palautua tuon maratonin jälkeen. Kiitos blogista ja kuvista.
VastaaPoistaJaaha. Olipa tarina ja retki. Kaikesta sitä ihminen nauttii... Vai mitä? Tsemppiä kotimatkalle ja onnittelut. Tabu
VastaaPoistaHuippu retki, voitte olla ylpeitä itsestänne. Sitten kotimatkalle ja ansaittu lepo. Kiitos tarinasta ja kuvista.
VastaaPoistaTörmäsinpä tähän tekstiin Wikipediassa:
VastaaPoistaSuomen korkein kohta (1 323,6 m)[4] sijaitsee Haltin Haldičohkka-nimisen sivuhuipun rinteellä, Suomen ja Norjan rajapyykillä 303B (69°18′28.888″N, 021°15′53.954″E ). Lähellä Suomen rajaa on Norjan puolella 1 328,0 metriä korkea kohta[4], jonka korkeutta on väärinkäsityksen vuoksi pidetty useissa teoksissa ja kartoissa Suomen korkeimman kohdan korkeutena vuodesta 1963 lähtien[5]. Tuota vanhemmissa teoksissa Suomen korkeimman paikan korkeus on ollut oikein, muun muassa Lapin opas vuodelta 1939 kertoo Suomen korkeimman huipun, Haltian, olevan 1324 metriä korkea.[6] Haldičohkkan korkein kohta on vähän kauempana Norjan puolella ja sen korkeus on 1 331,0 metriä[7]. Usein kerrotaan, että Halti on Suomen korkein tunturin huippu, vaikka näin ei tarkasti ottaen ole – Suomen korkein kohta ei näet ole tunturin huipulla. Suomen korkein tunturin huippu on Haltilta vajaa neljä kilometriä kaakkoon päin sijaitseva Ritničohkka (1 317,1 m).
Nyt pitänee tehdä uusi reissu että pääsee käymään Suomen korkeimmalla kohdalla. Vai pitääkö odottaa jos Norjalaiset lahjoittavatkin Haldičohkka sivuhuipun Suomelle?
Tavoite oli käydä Suomen korkeimmassa kohdassa ja siinä me myös käytiin, niinkuin Wikipediakin toteaa.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista