Guonjarjoen tuvalta lähtiessä päätimme jatkaa suoraan Kilpisjärvelle. Tälläkin välillä luonnollisesti satoi, muttei kovin paljoa. Mieliala on hyvä ja matka taittuu.
Saarijärven tuvan ohitimme siellä poikkeamatta. N. 7km ennen maalia alkoi matka painaa. Kenkä alkoi painaa kehräsenluuta ja Otsokin klenkkasi leikattua polveaan. Pari km ennen Kilpisjärveä kävi kipu sietämättömäksi ja oli pakko vaihtaa lenkkarit jalkaan.
Yksi motiivi miksi halusin yrittää samantien Kilpisjärvelle oli flunssan pelko. Pitsusjärven tuvalla oli niiskuttava ja pärskivä vierustoveri nukkumassa. Jos pöpö tarttuisi, ehtisimme perille ennen mahdollista sairastumista. Tartunnat aika todennäköisiä kun pienessä tilassa on paljon ihmisiä.
Viimeisenä päivänä, kun sää pääosin oli selkeä, saimme sitten verta imeviä seuralaisia. Liikkeessä (ripeässä) niistä ei ollut suurta haittaa, mutta pysähdykset olivat aika huitomista. Eli tauot olivat lyhyitä. Kun kaikkea ei voi saada, niin mieluummin otan epävakaan sääskettömyyden kuin lämpimän ja sääsket. Varusteet pitää kuitenkin olla paremmat kuin meillä.
Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut. Teimme sen mitä aioimme ja fiilis säilyi hyvänä. Viimeisen päivän rutistuskin oli mielenkiintoinen testi, josta varmaan lähipäivinä toivutaan. Otso tietysti selvästi ennen minua. Tuli myös koettua tupien tunnelma, ja sekin oli kohdallaan. Hien hajua vaan pitää sietää. 😀
Tauolla Meekonjärven tuvalla.
Otson selkä kuppauksen jälkeen.
Meekonjärven lähellä oli "pikkusaana"
Näkymä Meekonjärven yli pohjoiseen. Taustalla näkyy Halti, huippu pilven peitossa.
Hetkittäin paistoi aurinko...
Ja pian sen jälkeen...
Matkalla kohti Guonjarjoen tupaa näkymä "hopeiselle järvelle", jonka nimeä en nyt muista.
No onkos tullut talvi nyt kesän keskelle... Kvartsi kimpale pilkistää.
Rohan - maisia maisemia Guonjarjoen suuntaan.
Saarijärven jälkeen mennään pari kilsaa norjan puolella.
Saana ilta-auringossa, kun matkaa on enää n. 2km jäljellä.
